Kuka olen?

 

Kai Mattsson

Eläimet ja luonto ovat olleet aina lähellä sydäntäni ja koulutuskokemuksia on vuosien varrella kertynyt mm. hevosista, koirista, kissoista, kaloista ja hylkeistä, mutta pääsääntöisesti delfiineistä.

Delfiinien koulutus ei juuri eroa esim. koiran koulutuksesta tai muiden eläinten kouluttamisesta, kunhan vain tuntee eläimensä. Kotieläimen koulutus on erinomainen tapa motivoida omaa lemmikkiään ja näin luoda eläimelle myös terveellisempi elinympäristö, puhumattakaan hyötykäytössä olevasta eläimestä. Kaiken lisäksi se on hauskaa myös itselle.
Eläinten koulutus on haaste. Olen saanut olla onnekas ja iloinen kun olen osaltani voinut jakaa koulutustietoutta henkilökohtaisten kohtaamisten sekä  luentojen muodossa Meritime konsultoinnin kautta, niin yksilöllisille eläinten omistajille kuin erilaisille yhteisöille, kouluille ja eläintarhojen eläinhoitajille.
 

Päätoimeni on ollut delfiinien parissa vuosikymmenien ajan Särkänniemen Delfinaariossa. Toimeeni on kuulunut eläintenkoulutuksen lisäksi niin esihenkilötehtävät, rekrytointi ja uuden henkilöstön koulutus kuin myös delfiini- sekä teemanäytösten tuottaminen, käsikirjoittaminen, lavastaminen & valo- ja äänisuunnittelu.

Delfiinien pariin päädyin jo 80-luvun puolivälissä ja niiden kiehtova maailma on vienyt sitten mennessään. Kokemuksia on kertynyt myös muualta maailmalta, kun olen ollut  IMATA:n (Internation Marine Animal Trainers Association) jäsenenä 80-luvun lopulta asti sekä toista kymmentä vuotta kansainvälisen merinisäkäsyhdistyksen, EAAM:n (European Association for Aquatic Mammals) johtokunnassa sekä muissa luottotehtävissä. Olen järjestnyt kansainvälisiä kokouksia sekä valitsemassa niiden tieteellistä ohjelmaa ympäri Eurooppaa sekä eläintenkoulutusseminaareja kollegoille ja opiskelijoille ympäri maailmaa - lisäksi organisoin EAAM ja IMATA -järjestöjen alueellisia kokouksia - luottotehtävät jatkuvat yhä kyseisissä organisaatioissa.

2000 luvun alussa sain ympäristöministeriöltä kutsun osallistua Suomen edustajana Ascobans-järjestön kokouksiin (Agreement on the Conservation of Small Cetaceans of the Baltic, North East Atlantic, Irish and North Seas). Järjestö on keskittynyt pienten valaiden suojeluun Itämerellä ja Pohjanmerellä.
Nykyisin olen myös EAZA (European Association for Zoo's and Aquariums) akatemian kouluttaja edesauttamassa ihmisen hoidossa olevien eläinten hyvinvointia kouluttamalla kyseisen organisaation eläinhoitohenkilökuntaa.


Muut työkokemukseni vievät minut enemmän luovan taiteen puolelle, kuten valokuvaukseen, musiikkiin ja teatteriin; näyttelijänä, tuottajana ja soittajana (saksofoni).
 
Kai Mattsson LinkedIn:issä
Alisivut (2): About me RESUMÉ